Skrill on nettilompakko, jonka kautta on kätevä tallettaa rahaa kasinoille sekä tehdä muita ostoksia netissä. Se on kasinoiden keskuudessa laajimmalle levinnyt nettilompakko. Palvelu tunnettiin aiemmin nimellä Moneybookers, ja silloin tällöin saattaa yhä törmätä tuohon vanhaan nimitykseen, vaikka se ei enää käytössä ole.
Palvelun on jo nyt suosituin nettilompakko, ja käyttö on jatkuvasti kasvussa. Palvelun käytön etuja kasinopelaamisessa on muun pelaamiseen käytettyjen rahojen pitäminen erillään pankkitilillä olevista varoista.
Skrill on yksi niinsanotuista ”nettilompakoista”, joita on noussut kuin sieniä sateella vuosien aikana, mutta se on noussut melko kiistattomasti alan korkeimmalle jalustalle yhdessä Netellerin kanssa, jolla on muuten sama omistaja kuin Skrillillä.
Skrillin menestys perustuu siihen, että sen avulla voi tehdä todella nopeita talletuksia pääosin kasinoille ja sama koskee myös erityisesti kotiutuksia. Varat ilmestyvät pelaajan tilille käytännössä heti sen jälkeen, kun ne kasinon päästä lähetetään. Juuri tästä syystä se aikoinaan nousi yhdeksi suosituimmista maksutavoista.
Yrityksen toiminta on myös vuosien aikana kasvanut ja tätä nykyään sillä voi myös maksaa esimerkiksi sen omalla prepaid Mastercardilla, joka on niin sanottu prepaid luottokortti. Sillä ei siis pysty maksamaan ennakoon ilman varoja, vaan kortti on sidottu asiakkaan Skrill tiliin, johon tulee ladata varoja ennen kuin korttia voi käyttää.
Katso myös parhaat kasinot muilla maksutavoilla!
Skrill kasinot käytännössä
Verrattuna vaikkapa verkkopankki- tai luottokorttitalletukseen Skrill-talletus vie hieman enemmän aikaa. Tämä tosin vain ensimmäisellä kerralla, sillä Skrilliä käyttääksesi sinun tulee avata tili Skrillin omaan palveluun. Tilin avaus ei ole vaikeaa, ja kestää vain parisen minuuttia. Skrilliä voi ajatella eräänlaisena pankkitilinä netissä.
Kun olet avannut tilin palveluun, voit siirtää sinne rahaa esimerkiksi luottokortilta tai verkkopankin kautta. Palvelua voi käyttää kaikilla suomalaisilla verkkopankeilla. Luottokortilla tallettamisesta veloitetaan 1% käsittelykulu, joten kannattaa suosia mahdollisuuksien mukaan verkkopankin käyttöä.
Verkkopankkitalletuksen näkyminen Skrill-tilillä tosin vie pari kolme pankkipäivää. Jos rahat haluaa verkkopankista Skrilliin välittömästi, voi käyttää välikätenä Trustlya. Trustly ottaa tästä 1% käsittelykulun.
Skrill talletus
Kun olet avannut Skrill-tilin, on tallettaminen kasinoille helppoa. Skrill-tilin avaaminen tarvitsee luonnollisesti tehdä vain kerran, joten tämän jälkeen käyttö on kätevää ja nopeaa.
Kaikki Skrill kasinot tietenkin mahdollistavat talletuksen Skrillin kautta. Tallettaessasi Skrillin avulla kasinolle sinun tulee vain valita talletusvaihtoehtojen joukosta Skrill, ja antaa sähköpostiosoitteesi sekä Skrill-tilisi salasana.
Tämän jälkeen talletus siirtyy välittömästi pelitilillesi. Koko prosessi on ohi muutamissa sekunneissa ja olet valmis pelaamaan. Jotkut kasinot tarjoavat ns. skrill 1-tap mahdollisuutta, joka tarkoittaa sitä, että kun olet esimerkiksi pelin sisällä, voit tehdä talletuksen suoraan pelin aikana. Tämä nopeuttaa tallettamista todella paljon.
Skrill-kotiutus
Nettikasinoita sitovat lakipykälät edellyttävät tyypillisesti kotiutuksen tapahtuvan samalla menetelmällä kuin millä talletuskin on tehty. Tämä liittyy lainsäädäntöön, jolla pyritään estämään muun muassa rahanpesua. Kyseessä ei siis ole kasinon keksimä kiusa pelaajilleen, vaan niiltä viranomaisten toimesta vaadittu toimenpide.
Joissakin tapauksissa Skrill-talletuksen voi kuitenkin saada myös suoraan pankkitililleen. Useimmiten kotiutus tulee tehdä Skrill-tilille. Kotiuttaminen kestää kasinosta riippuen minuuteista vajaaseen vuorokauteen. Itse rahansiirto lähtee aina käytännössä heti ja eroavaisuudet ajassa johtuvat lähinnä kasinoiden omista käsittelyajoista. Mikäli haluat saada lisätietoja käsittelyajoista, kannattaa kasinoiden ehdot lukea ensin tarkkaan. Skrillin plussat kun ovat siinä, että sen avulla kotiutukset ovat erittäin nopeita, eikä rahoja ainakaan yrityksen puolelta tarvitse kovin kauan odottaa.
Kotiuttaminen ei kuitenkaan ole ilmaista, sillä Skrill ottaa siitä osansa. Summa on kiinteä 1.9 prosenttia per kotiutus, jossa kuitenkin maksimisumma on 20 euroa. Tämän lisäksi Skrill veloittaa jopa 3.5 prosenttia valuutanvaihdosta. Kaiken kaikkiaan maksettavaa voi siis tulla jopa kuusi prosenttia, joka on melko kallis verrattuna moniin muihin, mutta hitaampiin vaihtoehtoihin.
Sieltä sen voi sitten kätevästi siirtää pankkitililleen tai jättää Skrill-tilille kasinopelaamista tai muita nettiostoksia varten. Rahojen siirtäminen Skrilliltä pankkitilille vie muutaman pankkipäivän. Kotiutuksen hinta on 1,8€. Luottokortille kotiutus tapahtuu yleensä saman päivän aikana. Luottokortille siirtämisen hinta on 3,5€.
Koska kotiutuskulut ovat kiinteät eivätkä riipu nostettavan summan määrästä, kannattaa aina pyrkiä kotiuttamaan mahdollisimman suuria summia kerralla, jotta ei maksa turhasta. Tämä ohje on erityisen tarkan markan miehille ja naisille, sillä kulut eivät suuren suuria loppuen lopuksi ole.
Skrill Mastercard
Skrill käy maksutavaksi lähes nettikaupassa kuin nettikaupassa. Yhtiö on kuitenkin laajentanut maksutapaa myös ”oikean maailman” puolelle. Skrill tarjoaa halukkaille Skrill Prepaid Mastercardia, jota voi käyttää korttiostoksiin missä tahansa missä Mastercard vain hyväksytään. Eli käytännössä missä vain.
Kortti ei ole luottokortti, vaan Debit-kortti jonka maksutilinä toimii siihen yhdistetty Skrill-tili. Kortin vuosimaksu on 10€/vuosi. Aktiivisille Skrill-tilin käyttäjille kortin hankinta voi olla todella varteenotettava vaihtoehto. Käytännössä korttia voi käyttää kuten mitä tahansa muutakin maksukorttia. Kortilla maksaminen on muuten täysin ilmasta, joten sitä voi huoletta höylätä missä vain.
Kortilla nostamisen sen sijaan ei ole ilmaista, vaan jokaisesta tehdystä nostosta tulee pulittaa 1.75% maksu. Tässä tuleekin sen heikkous, sillä ei ole olemassa aluetta, jossa nostaminen olisi ilmaista ja usein se on jopa kalliimpaa kuin muilla korteilla. Mikäli kuitenkin aikomuksenasi on liikkua ainoastaan länsimaissa, ei käteisestä tarvitse edes murehtia, sillä korttimaksaminen on mahdollista periaatteessa joka paikassa.
Skrillin luotettavuus
Skrillin omistaa Skrill Ltd-niminen yhtiö, joka on Iso-Britannian finanssivalvonnan alainen yritys. Jo tämä kertoo, että kyseessä on luotettava ja vakavarainen suuryritys. Palvelua käyttävät kymmenet miljoonat ihmiset, joten toiminnan on oltava luotettavaa tai asiakkaat kaikkoavat.
Salasanan ja käyttäjätunnuksen lisäksi Skrill käyttää henkilöllisyyden varmistamiseen verkkopankeista tuttua puhelinvarmistusta. Jos päätät ottaa puhelinvarmistuksen käyttöön, tulee sinun vahvistaa jokainen palvelun kautta tehty rahansiirto tekstiviestitse saapuvalla koodilla. Varmistuksen käyttöönotto voi olla järkevää, sillä näin kukaan ei pääse käsiksi tiliisi, vaikka salasana ja käyttäjätunnus joutuisivat vääriin käsiin.
Skrill kasinot ovat yhtä luotettavia kun mitkä tahansa muutkin nettikasinot.
Skrill vs. Neteller
Vaikka kyseessä on kaksi saman firman tuotetta, on niissä silti eroja. Erot eivät tosin ole suuret ja käytännössä tavalliselle kuluttajalle ei näissä kahdessa ole mitään eroa. Perinteiselle kuluttajalle kaikki maksukulut ovat molemmissa täysin samat.
Eroja tulee kuitenkin VIP -tasoissa, joita molemmat tarjoavat. Päästäkseen Netellerissä ensimmäiselle VIP tasolle, tulee kuukausittaisia siirtoja olla vain 835 euron edestä. Skrillillä sen sijaan ensimmäiselle tasolle vaaditaan 1000 euroa.
VIP -asiakkaille on luvassa käytännössä parempi asiakaspalvelu, joita on esimerkiksi henkilökohtainen account manager. Myös muita etuja on mahdollista saada. Mitä korkeammalle tasolle pääsee, sitä parempia etuja on luvassa.
Skrillin taustaa
Yhtiö perustettiin Moneybookers-nimellä vuonna 2001 Iso-Britanniassa. Jo ensimmäisten vuosien aikana se nousi netin suosituimpien rahansiirtopalvelujen joukkoon. Vuonna 2007 Investcorp osti yhtiön 105 miljoonalla eurolla.
Vuonna 2009 Investcorp myi yhtiön pois lähes 400 miljoonalla eurolla.
Vuonna 2011 palvelu oli yhdistettynä jo Facebookin, Skypen ja eBayn kaltaisiin jättikorporaatioihin. Samana vuonna Moneybookers-nimi vaihtui Skrilliin.
2013 CVC Capital Partners osti Skrillin 600 miljoonalla eurolla. 2015 yhtiö kaupattiin taas, kun Optimal Payments osti sen 1,1 miljardilla eurolla. Samainen yritys tunnetaan myös nimellä Paysafe group, joka omistaa myös sen entisen pahimman kilpailijan, Netellerin.
Skrill pitää päämajaansa Lontoossa ja sen toimitusjohtajana toimii David Sear. Vuonna 2014 liikevaihto oli 331 miljoonaa euroa.
Yhteenveto
Skrill on ollut jo pitkään yksi suosituimmista maksutavoista kasinoilla ja se on ihan ansaittua. Ainoa miinus on se, että monet kasinot eivät halua antaa bonuksia, jos talletuksen tekee sitä käyttämällä. Kannattaakin katsoa tarkkaan, ennen kuin tekee talletuksen, että saako bonuksen myös Skrilliä käyttämällä. Löydät tiedot meidän jokaisesta kasinoarvostelustamme.
Tulevaisuudessa muiden maksutapojen nopeutuessa, voi Skrillin asema heikentyä, mutta tämä on tässä vaiheessa pelkkää spekulointia. Plussaa annettava myös toimivasta prepaid -luottokorttisysteemistä.
Oheiselle listalle olemme koonneet kaikki parhaat Skrill- kasinotalletuksen hyväksyvät nettikasinot. Katso Skrill kasinot.
Listalle päätyneet kasinot ovat muiltakin ominaisuuksiltaan menneet todella tiukan seulan läpi. Kaikki listan kasinot ovat luotettaviksi ja kaikin puolin hyviksi havaittuja pelipaikkoja. Lisätietoja kustakin kasinosta saat kun klikkaat itsesi suoraan arvosteluun.
Mitkä ovat parhaat Skrill kasinot?
Skrill nettikasinot listamme on kattava, mutta siitä erottuu varmasti parhaat.
Miten Skrill talletus onnistuu?
Kyseessä on nettilompakko, jotka kasinot usein hyväksyvät talletusvaihtoehdoksi. Skrill nettilompakkoon onnistuu talletus esimeriksi omasta verkkopankista, kun taas kasinolta on helppoa ja nopeaa kotiuttaa tai tallettaa Skrillin kautta.
Kasinokotka.com – skrill kasinot.